Premium Only Content

Rokottamattomien ulkonaliikkumiskielto – nyt reagoidaan ‼️
Rokottamattomien ulkonaliikkumiskielto – nyt reagoidaan ‼️
Nämä radikaalit toimet tuhoaisivat meidän perustuslain ehkä lopullisesti
Ekonomi Tuomas Malinen kertoo tällä 17.12.2021 julkaistulla videolla eduskunnan puuhailemasta rokottamattomien ulkonaliikkumiskiellosta. Malinen vetoaa kaikkiin, että meidän tulee yhdistyä ja reagoida tähän. Nyt on avattu myös uusi www.mekansalaiset.fi -sivusto ja Tuomas Malinen on myös tässä hankkeessa itse mukana taustalla vaikuttamassa. Noustaan jokainen rohkeasti esiin omassa maailmassamme vastustamaan näkyvästi ja äänekkäästi tätä terveiden veronmaksajien täysin perustuslain vastaista vangitsemista koteihinsa.
Tässä on Tuomas Malisen koko sanoma videolta tekstin muodossa:
"Nyt pohditaan näitä koronahätäjarru toimenpiteitä ja siihen liittyen kiertää hurjia huhuja muun muassa meidän rokottamattomien ulkonaliikkumiskiellosta. Mikä toteutettiin esimerkiksi Itävallassa. Se olisi jo niin vakava meidän perusoikeuksien rikkomus, että siihen me ei voida suostua millään tavalla.
Mä pyytäisinkin kaikkia suomalaisia, jotka tän videon näkee, kirjoittamaan kansanedustajalleen ja ilmoittamaan, että heidän nimissään tämmöistä ei saa tehdä. Tällä ei ole kansan hyväksyntää. Kaikkien kansanedustajien sähköpostiosoitteet löytyy www.mekansalaiset.fi -sivustolta. Ja sitten meidän kaikkien rokottamattomien olisi hyvä tässä nyt yhdistyä. Ja sen voi jopa julkisesti ilmoittaa, että ainakaan minä en tule suostumaan minkään näköiseen ulkonaliikkumiskieltoon tai rajoitukseen. Mä tulen liikkumaan aivan normaalisti. Jos me kaikki teemme tämän saman yhdistäen voimamme, niin se tarkoittaisi, että Suomen poliisi joutuisi sakottamaan tai roudaamaan meitä putkaan satatuhat määrin ja siihen se hulluttelu loppuisi.
Nyt, jos tässä yritetään ottaa tämmöisiä hyvinkin radikaaleja toimia, niin mä pyydän, että nyt on se hetki, että reagoidaan. Ja se ensimmäinen reagointitapa on kirjoittaa kansanedustajille, että tämä ei käy. Tiedän, että kaikki odottaa jo joulua ja siihen tässä ehkä jopa nojataankin, että joulun läheisyys johtaa siihen, että nämä voisi ajaa läpi. Mutta me ei yksinkertaisesti voida sallia sitä, koska nämä toimet olisivat niin radikaaleja ja ne tuhoaisivat meidän perustuslain ehkä lopullisesti."
Tuomas Malisen Instagram: https://www.instagram.com/p/CXl6BcpgHNB/
Katso täältä lisää Tuomas Malisen videoita: https://rapsodia.fi/?s=tuomas+malinen
Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina kätevästi tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava
-
1:08:45
Russell Brand
4 hours agoDeportation OUTRAGE Backfires—MS-13 Connections Revealed – SF568
134K95 -
59:57
Sean Unpaved
4 hours agoLee Corso's Final College Game Day, NCAA Rewrites Rules, Benches Clear In Pittsburgh!
38.6K1 -
1:17:46
Mark Kaye
3 hours ago🔴 TRUMP is FED Up! Calls For Jerome Powell to Be Fired!
14.7K8 -
1:01:03
Timcast
4 hours agoDemocrat Faces CRIMINAL CHARGE Over El Salvador STUNT, Logan Act VIOLATION Questioned
163K176 -
2:33:29
Survival Dispatch
1 day agoEXPOSED Why Americans Are Rejecting Legacy Media EP460
8.54K -
1:03:00
Steven Crowder
7 hours ago🔴TOUGH LOVE: Grok Got Sexual and Tried to Ruin My Marriage
312K385 -
56:49
The Rubin Report
5 hours agoRoom Sits In Stunned Silence After RFK Jr.’s Alarming Announcement on Growing Health Crisis
74.3K73 -
2:08:59
Benny Johnson
5 hours agoSHOCK Video Proves Katy Perry 'Space Flight' Was FAKE: 'Open Doors On A Space Ship?' Trump Reveals..
154K165 -
1:16:59
Flyover Conservatives
15 hours agoThe Haunting Heroes of The Left - Rapists and Murderers + Robin Bullock’s Prophecies About Gold and Silver | FOC Show
58.2K3 -
51:51
Grant Stinchfield
3 hours ago $2.78 earnedHANDSHAKES FOR A SCHOOL SHOOTER?! FOUR SHOT, COPS GRIN — AMERICA FUMES
53.6K10