Elokuun raportointia kesäkuussa ja olematon heinäkuun käynti

1 day ago
5

VANGITTU TOTUUSSOTURI -ohjelmasarjan OSA 32 otsikolla Elokuun raportointia kesäkuussa ja olematon heinäkuun käynti

Dokumenttien tekijä Jaana Kavonius on poliittinen vanki Suomessa. Hän on juristi ja Totuuspuolueen johtaja.

Lisää todisteita sarjan videoihin löydät linkistä:
https://drive.proton.me/urls/YBD9YB0Z10#dTHOmqnFzFHR

Osa 32 sisältää todisteet LähiTapiolan vahinkotarkastaja Rauno Niskalan, LP Vahinkosaneerauksen työntekijöiden Mikael Walveen, Tero Laakson ja aliurakoitsijan 12.6.2014 sopimista ja sen jälkeen toteuttamistaan törkeistä petoksista, joita he toteuttivat sopimallaan tahallisella väärinraportoinnillaan Kavoniukselle vakuutusehtojen mukaan kuuluvan viemärivahingon korvauksen estämiseksi ja 17.9.2014 aiheuttamansa miljoonavahingon korvausvastuulta välttymiseksi piikkauspölyvahingossa.

Raportin jokainen sivu on päivätty laadituksi 16.6.2014, mutta se sisältää kertomuksia ja valokuvia elo- ja syyskuulta. Etusivulla kiistetään viemärivahinko, jonka kuvia on sisäsivuilla. Kertomuksen olemattomasta käynnistä heinäkuussa 2014 ja sen tapahtumista ja muita yhtä tekaistuja tapahtumia LP Vahinkosaneerauksen työntekijät Tero Laakso ja Mikael Walve lisäsivät 25.11.2014 raporttiinsa kaksi päivää sen jälkeen, kun Kavonius 23.11.2024 esitti heille heidän Kavoniuksen kodissa aiheuttamistaan miljoonavahingoista korvausvaatimuksen. Heidän raportissa "heinäkuussa" 2014 väitetysti olleen käynnin havaintoja kaivannosta ei ole voitu tehdä, koska kaivuu alkoi vasta 4.8.2014.

He väärensivät 25.11.2014 kuukausien takautuvalla viiveellä raporttiinsa näitä tarinoita ja muita kymmeniä tekaistuja tapahtumia ja väitettyjä havaintojaan koksiluukusta, sadevedestä ja pihan kaivannoista miljoonien korvausvastuulta välttyäkseen. Kavoniuksen valokuvatodisteet ja muut videon todisteet todistavat heidän rikollisen valehtelunsa tyhjentävästi. Poliisin olisi kuulunut jo 2014 käynnistää petostutkinta törkeistä petoksista ja myös törkeän tuhotyön tutkinta. Virkamafian poliisit, syyttäjät ja heidän rikoskumppaninsa käräjätuomari Noora Kemppi estivät rikostutkinnat, kanteen ja todistelun käsittelyn mahdollistaakseen törkeät Kavoniukseen kohdistetut rikokset, hänelle kuuluvien korvausten estämisen ja sopivat rikoksensa uhrin Kavoniuksen velkuuttamisesta petosrikollisille ja toteuttivat ne rikokset yhdessä tahallaan. Raportoinnin ymmärtää törkeäksi petokseksi kuka tahansa näillä Kavoniuksen julkistamilla todisteilla.

Baarman ja Saksa laskuttivat prosessipetosvalheistaan 120.000 euroa rikoskumppaninsa käräjätuomari Noora Kempin 20.1.2020 päätöksellä sen jälkeen, kun heidän rikostensa uhri Jaana Kavonius oli rikosta varten hakattu 11.12.2019 sairaalakuntoon, oikeudenkäynti estettiin, todistelu estettiin ja päätös laadittiin Kavoniuksen ollessa sairaalahoidossa väkivallan vammojen vuoksi.

LähiTapiola palkkasi asianajajat Jarmo Henrikssonin, Elisa Mäkisen, Juri Suveksen, LP Vahinkosaneerauksen työntekijät Mikael Walveen, Tero Laakson ja sen aliurakoitsijan Jani Jormanaisen korvauspetoksen toteuttamiseksi. Korvauspetoksen rikoshyöty on 250.000 euroa laskutuspetoksilla ja laittomasti estettyinä Kavoniuksen korvauksina miljoonarikoshyöty.

LähiTapiola, sen yhteistyöyritys LP Vahinkosaneeraus Oy ja sen aliurakoitsija Jani Jormanainen ja verkoston asianajajat ovat vuosia toteuttaneet täysin törkeää rikollisuutta tiettyjen samojen poliisien ja syyttäjien tutkinnantappojen avulla ja hankkineet valtavia rikoshyötyjä tiettyjen samojen virkamafian tuomarien kanssa etukäteen varjovalmisteluissa sopimiensa järjestettyjen oikeudenkäyntiratkaisujen avulla, joissa todistelu estetään.

Baarman, Saksa ja heidän laskutuspetoshyötynsä hankkinut ja LP Vahinkosaneeraus Oy:n ja Jormanaisen rikoshyödyt hankkinut rikoskumppani käräjätuomari Noora Kemppi ovat asianomistajiksi valehdeltuina asiassa R 23/1383, jossa syytettä ajaa syyttäjä Heikki Kohijoki. Syyttäjät Heikki Kohijoki, Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, asianomistajiksi valehdellut rikoskumppanit ja laaja virkamafia ovat ovat lavastaneet rikostensa uhrin Kavoniuksen syytteisiin, vangituksi ja etsintäkuulutetuksi muka kunnianloukkauksista, vaikka kyse on heidän törkeistä petos- ja virkarikoksistaan, joiden tutkinnat on vaan ensin yhtä tahallaan estetty Kohijoen ja laajan virkamafian rikoksilla. Kaikki syytteisiin lavastetun Kavoniuksen tiedot ovat olleet alusta saakka oikeat ja nyt ne oikeat tiedot todisteineen tuodaan kaikkien nähtäville näillä videoilla.

ProtonDriven valtavasta Kavoniuksen keräämästä todistemateriaalista KOPLA 1-kansioista alakansioineen löytyvät LähiTapiolan, sen asianajajien, LP Vahinkosaneeraus Oy:n, sen aliurakoitsijan Jani Jormanaisen ja lääkäri Ranan Rimonin toiminnan tekojen todisteet.

Vangittu totuussoturi -dokumenttisarja sisältää 63 osaa. Jaksot sisältävät todisteet
1) Kavoniuksen syyttömyydestä ja lavastuksen rikoksista
2) tutkinnantapporikollisuudesta
3) Suomessa rikoksia toteuttavasta virkamafiasta
4) virkamafian avulla rikoshyötyjä hankkivista petosverkostoista ja kultista
5) syyttömien lavastamisesta vankilaan Suomessa
6) koronarokotteilla toteutetusta rikollisuudesta, ylikuolleisuudesta

Loading 1 comment...