Me Kansa Studio 25.9.2024 Suuret paljastukset edessä ja tulossa
Me Kansa Studio 25.9.2024
https://mekansa.fi/paljastukset-tulossa/
Mediassa erityisesti esiintyy päivittäin isänmaamme, kansallisvaltio Suomen vastaisia ”asiantuntijoiksi” nimettyjä yksilöitä. Heitä pomppaa esiin erityisesti poliittisista piireistä, median edustajista sekä ikävä kyllä, entistä puolustusvoimien johtajista.
Lähi-Itä
Kriisi on kuumentunut Israelin ja Hizbollahin väliseksi välien selvittelyksi. Presidentti Putin varoitti joitakin päiviä sitten mahdollisuudesta ydinaseiskuun alueella. Kiinan ulkoministeriö kehottaa kansalaisiaan poistumaan alueelta välittömästi. Brittien Kyproksen sotilastukikohdat mukana Israelin sotatoimissa.
Maahanmuutto / Migration
Harvardin yliopistossa on julkaistu vuonna 2008 tutkimus maahanmuutosta aseena sodan ja rauhan aikana. Tulos tutkimuksessa kuvaa maahanmuuton erittäin voimakkaaksi aseeksi.
Amsterdamin yliopisto on julkaissut moniala tutkimuksen mm. maahanmuuton vaikutuksista hyvinvointivaltion julkiseen rahoitukseen. Professori (emeritus) Matti Viren on analysoinut tutkimuksen ja toteaa sen Suomen osalta johtavan noin 10,5 miljardin vuotuisiin kustannuksiin. Hyvinvointivaltio ei tule kestämään kyseisiä kuluja. Saksa ja Ruotsi on tehnyt täyskäännöksen avointen rajojen politiikassaan.
USA
Yhdysvalloissa odotetaan sisällissotaa ja kaaosta monilla paikkakunnilla eri osavaltioissa. Kaaosta siis on luvassa.
Useita räppäreitä on jo otettu kiinni mutta nyt kuumana käy keskustelu P. Diddyn tekemistä videoista orgioissaan. Ketä nyt suojellaan selvinnee lähitulevaisuudessa.
Pedofiilia ja lapsikauppa lonkeroineen ulottuu kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin kuten politiikka, rahamaailma, sotilaat, oikeushallinto, terveydenhuolto jne.
Globalistit ovat paniikissa, koska videoissa esiintyvät ei niin toivotuissa yhteyksissä.
DJ Trumpia yritetään murhauttaa useitten salamurharyhmien toimesta. Näitä tulee mm. Ukrainasta ja Iranista.
Ukrainasta
Mikäli Meksiko vuokraisi sotilasalueen esim. Venäjälle tai Kiinalle alkaisi sotilasoperaation USA:n toimesta Meksikossa. Miksi siis Ukrainassa pitäisi ko. toiminta hyväksyä.
Blinken ja Brittien Starmer olivat valkoisessa Talossa valmiina Bidenin allekirjoittamiseen siihen, että USA:n ja Brittien ohjuksilla voitaisiin iskeä Venäjän maaperälle. Biden oli vihainen tilaisuudessa eikä allekirjoittanut valmiiksi hiottuja sopimuksia. MIKSI? Jokin taho jota Yhdysvaltojen johto ja Pentagon uskoi / luotti esti allekirjoittamisen. Mikäli allekirjoitus olisi saatu niin Venäjä olisi iskenyt Eurooppaan ja USA:n isoilla ohjuksilla ja se olisi johtanut ydinsotaan. Olimme siis minuuttien tai kymmenien minuuttien päässä ydinsodasta. Nyt olisimme kaikki kuolleet ja tai vailla elinkelpoista aluetta sadoiksi vuosiksi.
Pentagon on vahvistanut asian.
Venäjä iski Ukrainaan ja tuhosi mm. Naton ultrasalaisen keskuksen. Nato täysin hiljaa. Tuleeko sinkkiarkkuja lisää Ruotsiin tai Suomeen.
Totuuden julkituominen edistää maailman rauhaa. Valheet luovat sotaa.
Me Kansa Kansanliike
Kiitos Me Kansa kääntäjätiimille. Kunkin panos on tärkeä tiedonjakamissessa.
Mukaan saa tulla ja auttaa joko tekemällä tai tukemalla hankintoja. https://mekansa.fi/tuki/
Tämän videon käännöksestä vastaa
Me Kansa Kansanliike
Kotisivu: https://mekansa.fi/
Telegram: https://t.me/MeKansa
Telegram, Me Kansa keskustelee: https://t.me/mekansakeskustelee
Me Kansa paikallisryhmät: Ryhmät | Me Kansa
-
22:19
Dave Portnoy
3 hours agoDavey Day Trader Presented by Kraken - October 2, 2024
31K3 -
1:23:00
Graham Allen
4 hours agoVance Delivers The GREATEST Debate In History! Walz Just Lost Harris The Election!
68K185 -
1:14:48
Caleb Hammer
18 hours agoShe Hates Her Husband, But Can’t Escape | Financial Audit
5.07K1 -
12:20
MYLUNCHBREAK CHANNEL PAGE
2 hours agoBalboa, One Final Time?
14K2 -
LIVE
LFA TV
6 hours agoU.N SCOLDS U.S ON STRICT BORDER! | LIVE FROM AMERICA 10.2.24 11am EST
5,434 watching -
2:24:37
Matt Kohrs
12 hours agoBreaking News, Stock Market Chaos & Live Trading || The MK Show
35.8K6 -
38:35
BonginoReport
6 hours agoTim Walz’s Dumpster Fire Debate Performance (Ep.55) - 10/02/24
83.1K198 -
1:51:15
Vigilant News Network
18 hours agoTrump Issues Urgent Warning After Iranian Missiles Strike Israel | The Daily Dose
30.5K16 -
1:39:31
Jeff Ahern
3 hours agoNever Woke Wednesday with Jeff Ahern (6am Pacific)
28.9K4 -
1:30:37
Game On!
16 hours agoYou won't believe these NFL Week 5 lines!
41K4