Premium Only Content
Vapaamuurarien suunnitelma vuodelta 2005 Kiina virus sota Lähi-idässä ja muutakin
Tällä videolla kerron lännen ja idän välisestä taistelusta maailman "herruudesta". Niin idän kuin lännen valtaeliitillä on pahat aikomukset mielessään. Videolla tuon esille lännen valtaeliitin karmean suunnitelman koskien ihmiskuntaa, jota koko ajan parhaillaan pyritään toteuttamaan. Videolla kerrotut asiat ovat niin karmeita, että monien ihmisten on vaikea uskoa niitä todeksi. Videolla tuodaan esille lukuisia todisteita siitä kuinka ja miten lännen valtaeliitti pyrkii toteuttamaan omaa kauhistuttavaa agendaansa. On äärimmäisen tärkeätä ymmärtää mitä maailmassa on nyt meneillään, on kyse elämästä ja kuolemasta, koska suurimmalla osalla ihmisillä ei ole mitään toivoa valtaeliitin karmeiden suunnitelmien edessä. Videolla kerron mikä on ainoa keino ja ratkaisu siihen miten näiltä suunnitelmilta voi pelastautua.
Videon kautta esiin tulevat asiat entisen tiedustelu-upseeri John Colemanin kertomina 1991-1994 ovat monessa kohdin jo toteutuneet ja vapaamuurarien kokouksessa 2005 esiin tulleista asioista osa on jo jollakin tavalla toteutunut. Osa näistä asioista vuoden 2005 mainituista asioista ei edes toteudu, vaikka niitä pyritään toteuttamaan. Videolla esiin tulevat kaikki Raamatun mainitsemat profetiat tulevat kuitenkin toteutumaan tarkasti.
-
LIVE
Redacted News
2 hours agoBREAKING! Trump demands answers on UFOs over America as Pentagon hides the truth | Redacted News
16,186 watching -
LIVE
Dr Disrespect
5 hours ago🔴LIVE - DR DISRESPECT - WARZONE - HUNTING SEASON
7,340 watching -
15:36
DeVory Darkins
1 day ago $10.01 earnedGLOVES OFF: Scott Jennings hits CNN Panel with knockout blow
14.9K46 -
LIVE
Barry Cunningham
4 hours agoTRUMP DAILY BRIEFING: Can The Trump Train Be Stopped? So Much Winning!
1,462 watching -
1:03:09
In The Litter Box w/ Jewels & Catturd
19 hours agoPardoner-in-Chief | In the Litter Box w/ Jewels & Catturd – Ep. 706 – 12/16/2024
27K6 -
2:15:39
Rebel News
4 hours ago $15.03 earnedRebel Roundup | Freeland and Fraser out, Fall Economic Statement delayed (again): Ezra Levant reacts
64.9K40 -
LIVE
Film Threat
7 hours agoVERSUS: KRAVEN THE HUNTER + LORD OF THE RINGS: THE WAR OF ROHIRRIM | Film Threat Versus
129 watching -
44:42
Tudor Dixon
2 hours agoBREAKING: The Truth About the Drones Invading America | The Tudor Dixon Podcast
3.04K3 -
1:47:05
The Quartering
4 hours agoHuge Drone Update, Kamala To Run Again, CNN Commits Treason & Trump Trolls On Drones
92.6K44 -
2:21:16
Nerdrotic
5 hours ago $7.02 earnedThe Last Jedi Still SUCKS | Superman Returns | An FNT Square Up - Nerdrotic Nooner 451
84.5K5