Premium Only Content

Jukka Mäkynen perussuomalaiset olin järjestyksenvalvojana
Niin sanotusta rikollisuudesta maahanmuuttajien kohdalla haluaisin kertoa muutaman esimerkin: Kun 90-luvun loppupuolella itse olin yökerhon järjestyksenvalvojana — tai portsariksi sitä silloin kutsuttiin — tutustuin siellä yhteen ulkomaalaiseen mieheen, joka kertoi minulle suoraan, mitä äskeisessä puheenvuorossakin kerroin, että te olette niin tyhmiä. Esimerkkinä hänellä oli se — hän itse tämän minulle kertoi — että Oulu, Kokkola, Vaasa, Pori ja Turku, jokaisesta hän haki kuukausittain sosiaaliturvan ja jokaisessa paikassa oli hänellä sosiaaliturvan asunto. Sen lisäksi hän harrasti kultasepänliikkeiden ryöväämisiä ja oli erittäin hyvä taskuvaras. Loppujen lopuksi hän sitten jäi kiinni, mutta ihan viime hetkessä pääsi kuulemma Kanadaan lähtemään niin, että tuntia jälkeenpäin oli rajoilla valokuvat, että tämä pitää pidättää, mutta se oli ehtinyt koneeseen jo. Toinen esimerkki sitten on, että 2000-luvun alussa vaasalainen rikolliskopla, joka huumeita välitti, jäi kiinni tuolla Turun ja Tukholman laivalla, joten he joutuivat lähtemään sitten Turkuun käräjille. Turun Sanomissa oli sitten isoilla, kissankokoisilla kirjaimilla kirjoitettu käräjäoikeuden tuomarin lausunto ja ihmetys siitä, kuinka voi olla mahdollista, että neljä henkilöä, jotka kaikki elävät sosiaaliturvan avulla Vaasassa, tulevat uudella S-sarjan Mersulla raastupaan. Tämä on se todellisuus, mitä tässä maassa tällä hetkellä tapahtuu, tai mitä on tapahtunut tuolloin, ja me voidaan vain kuvitella, kuinka paljon tämä on laajentunut siitä. Nämä olivat ne ensimmäiset, jotka tekivät tätä rikollista toimintaa, ja totta kai ne kertovat toisilleen, kuinka tämä homma pyörii. Sinne vasempaan laitaan taas sellaista pientä vinkkiä, että menkää nyt peilin eteen ja kysykää itseltänne, olenkohan nyt ihan oikeasti oikeassa. — Kiitos. Lähde: https://youtu.be/nAOyY8yL8rM
-
8:40
Tundra Tactical
17 hours ago $1.50 earnedThe Executive Order Wishlist.
564 -
7:22:52
SpartakusLIVE
16 hours agoSaturday SPARTOON Solos to Start || Duos w/ StevieT Later
94.7K2 -
28:40
SLS - Street League Skateboarding
8 days agoTOP MOMENTS IN WOMEN’S SLS HISTORY! ALL THE 9’s - Rayssa Leal, Leticia Bufoni, Chloe Covell & more…
45K11 -
2:03:03
The Connect: With Johnny Mitchell
14 hours ago $2.09 earnedHow Mexican & Chinese Cartels Control Illegal Marijuana Cultivation In America Using SLAVE Labor
8.92K1 -
14:46
Mrgunsngear
15 hours ago $0.63 earnedPrimary Arms GLx 1x Prism With ACSS Reticle Review
3.12K5 -
22:37
Degenerate Plays
14 hours agoI'm A Psychic Now - Elden Ring : Part 73
107 -
2:32:02
Jamie Kennedy
8 hours agoEp. 195 Horror Legend Barbara Crampton
89 -
23:00
Exploring With Nug
1 day ago $32.91 earnedHis Truck Was Found Crashed in the Woods… But He’s Gone!
135K8 -
27:09
MYLUNCHBREAK CHANNEL PAGE
1 day agoDilmun: Where Life Never Ends
102K57 -
2:58:32
Slightly Offensive
18 hours ago $106.87 earnedHas Trump FAILED US? The ABSOLUTE STATE of The Right Wing | Guest: Nick Fuentes
145K209