Premium Only Content

Suomi elää kuin viimeistä päivää
Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeriö julkaisi vuonna 2021 raportin, jossa se kysyi, onko Suomi enää Pohjoismaa. Raportti osoitti, että Suomi on jäänyt jälkeen relevanteista vertailumaista, kuten muista Pohjoismaista sekä Saksasta ja Alankomaista. Perustavanlaatuinen virhe oli euroon liittyminen. Muut Pohjoismaat eivät menneet siihen miinaan. Kun Ruotsissa talous heikkenee, myös kruunu heikkenee, ja se puolestaan tukee vientiä ja auttaa talouden elpymistä. Suomi ei voi vaikuttaa euron kurssiin, joten jäljelle jää sisäinen devalvaatio eli palkkojen laskeminen. Selonteossa puhutaan paljon EU:n asettamien tavoitteiden täyttämisestä. Kun katsoo hulivilimaita, Ranskaa ja Italiaa, havaitsee, että tavoitteista ei stressata. Leikkisästi sanottuna on helpompi alkaa demariksi eli ottaa lisää velkaa ja käydä muiden kukkarolla. Selonteon sivulla 17 kuvataan tämä katastrofaalinen tilanne Eurosta Liitosta. Meillä on huijauspakettiin eli elpymisvälineeseen maksettavaa 6,6 miljardia, elpymisvälineen lainavastuut ovat 13 miljardia, ja Euroopan vakausmekanismin osalta vastuut ovat 19,4 miljardia. Lisäksi hallitus ylpeilee sillä, että kehitysyhteistyörahat — eli käytännössä kehitysmaiden korruptiorakenteiden tukeminen — saavat lähes 800 miljoonaa euroa vuodessa. Liikenne- ja viestintäministeriöltä vähennetään 127 miljoonaa euroa, vaikka tiet ovat paikoin kuin perunapeltoa. Kohdentamalla rahaa esimerkiksi tasoristeysten poistoon saataisiin rautateiden matka-aikoja lyhennettyä suhteellisen pienellä panostuksella. Velkaantuminen jatkuu, ja siitä johtuvat korkomenot kasvavat, sillä korkotaso tulee nousemaan. Selonteko ei jostain syystä analysoi sitä, millainen vaikutus korkotason nousulla on euroalueella, sillä ylivelkaiset maat, kuten Italia, ajautuvat isoihin ongelmiin. Kysynkin: onko taas tulossa kertaluontoinen elpymispaketti, jolla aiotaan tukea asiansa päin honkia hoitaneita latino maita? Viime torstaina EU-parlamentti hyväksyi päätöslauselman, jossa se pyytää Eurooppa-neuvostoa aloittamaan EU:n perussopimusten muutosprosessin. Neuvoston äänestysmenettelyä muutetaan siirtymällä yksimielisyyspäätöksistä määräenemmistöpäätöksiin muun muassa pakotteiden yhteydessä sekä lisätään EU:n toimivaltaa erityisesti terveyspolitiikassa. Tämä on järkyttävää. Suomen pitää erota Euroopan unionista ennen kuin taloutemme pyörii entistäkin enemmän sen ympärillä. Arvoisa puhemies! Selonteosta käy ilmi, että Suomi elää kuin viimeistä päivää. Rahaa saa pankista, velka ei ole ongelma, ja kehitysapuun sekä EU:n huijaus paketteihin on piikki auki. Tekee pahaa katsoa, kuinka euroalueella köyhtyvä Suomen kansa joutuu kärsimään. Niillä päättäjillä, jotka tämän tekevät, on vielä karmea vastuunkanto edessään tästäkin. — Kiitos.
Lähde: Ano Turtiainen .
https://youtu.be/522FeqS2fdI
-
1:40:49
Redacted News
3 hours agoSomething BIG is coming on April 2nd as Trump plans "Liberation Day in America" | Redacted News
166K143 -
1:11:34
Kim Iversen
4 hours agoOops! Vance and Hegseth Accidentally Leak War Plans on Signal | Big WIN For Medical Freedom Movement
24.2K34 -
1:06:30
TheSaltyCracker
2 hours agoSaltcast Stream 03-24-25
54.2K77 -
1:34:27
The Officer Tatum
2 hours agoLIVE: TRUTH About Mahmoud Khalil, Leftists LOSE IT OVER Maga Hat, Bill Maher to MEET Trump | EP 84
34.8K12 -
2:02:38
Revenge of the Cis
4 hours agoEpisode 1463: Judge Moloch
36.6K5 -
28:53
Kimberly Guilfoyle
5 hours agoInside the JFK Files with Roger Stone | Ep. 207
48.4K11 -
1:21:07
vivafrei
7 hours agoRFK Jr. to Ban Pharma Ads? Pierre Poilievre Rally CRUSHING IT? The Boasberg Battle & MORE!
155K100 -
1:04:24
In The Litter Box w/ Jewels & Catturd
1 day agoCONFLICT OF INTEREST | In the Litter Box w/ Jewels & Catturd – Ep. 767 – 3/24/2025
68.5K37 -
2:14:54
The Quartering
7 hours agoAbsurd Epstein File Update, Trump Vs Supreme Court, Our Massive Giveaway, SodaGate & More!
282K419 -
1:14:03
The HotSeat
3 hours agoOperation LET THEM SPEAK + Your Calls!
30.8K4